Reidars, tuo Lapin sykähdyttävin kiekkoseura, kairasi 5-4 voiton Lapin Hullusta 2022 vuotta, 10 kuukautta ja kolme päivää sen jälkeen kun kristus syntyi keisarileikkauksella paikallisessa terveyskeskuksessa. Ajanlaskussa voi olla heittämiä, mutta napanuora oli kahdesti kaulan ympäri. Hoitajille ei maksettu tuolloinkaan tarpeeksi, vaan poikkeuksellisen valkoihoista messiasta oli tähän maailmaan saattamassa vt. isänä toiminut Joosef ja sattumanvarainen määrä aaseja.

Kuten Jeesus, myös Reidars nousi ottelussa kuolleista. Yksi opetuslapsista, Joonas ”fleda mintis” Juotasniemi katseli ottelua leijonat.tv:n suoratoistolähetyksestä. Juotasniemi (nimeä ei muutettu) kommentoi pelin näyttäneen ”aivan hirveältä” mutta olleen ylpeä tyylistä jolla voitto kairattiin.

Sehän on MÄI-MÄI, mikä lienee Leijonat TV:n kiertoilmaisu ”Kiitos jännästä pelistä!”. Kuva: Leijonat TV

Ottelun jälkeisessä missio-tapahtumassa koolle kutsuttu seurakunta sai korvat punaisena kuunnella, kuinka Reidarit ripittivät itseään erinäisistä mokailuista. Kovassa syysvireessä surffannut Jussi ”myllärintien merzlikins” Leinonen päivitteli ettei ollut vuosiin imaissut kiekkoa maaliin kuten tänään. Leinosta hävetti kuin olisi jäänyt kiinni katselemasta huutokauppakeisaria. Aki ”ei laulava rakennustyömies” Seppälä ansaitsi MVR-pokaalin torjuttuaan enemmän kiekkoja kuin Leinonen.

Aki De MVR!

Varsinaisesti onnistujia joukkueesta ei liialti löytynyt, mutta tärkeistä maaleista vastasivat  kertaalleen Peter ”De” Muurimäki,  Jason ”Se” Kantola ja Aleksi ”Ne”  Karppinen, sekä Olli-Pekka ”Zwei” Mantere kahdesti

Seuraava peli pelataan jo ensi viikon maanantaina. Joukkueelle jää kahdet jääharjoitukset aikaa koota itsensä ja nostaa tasoaan, kun vastaan luistelee aina paha HC Aeja.