Lukemattomat mopoautot kansoittivat Lappi Areenan parkkipaikan ja halvan energiajuoman katku levisi harjoitushalliin. Alkamassa oli odotettu kohtaaminen RoKin entisten teinilupausten ja Lapin läänin mediaseksikkäimmän kiekkojoukkueen välillä. Reidarsin historian ensimmäinen sarjapeli pelattiin juuri RoKin jannuja vastaan ja turpaan otettiin silloinkin. Ensimmäisestä pelistä kukaan sinipaitainen ei kuitenkaan muista jännityksen ja pikkuhiljaa päälle puskevan dementian takia juuri mitään, mutta tämän illan peli on vielä kohtalaisen tarkassa muistissa, joten palataan sen käsittelyyn.

Peli oli kuin suoraan NHL:stä ensimmäisen 30 minuuttia, maaleja tehtiin vuoron perään ja peli kulki viritetyn skootterin nopeudella päästä päähän. Maalidiskon aloitti kuudennella minuutilla Jussi ”Kairalan Kanki” Leinonen näpisti kiekon laidassa, murtautui vastustajan keskustaan ja iski kaatuessaan oman reboundinsa maalivahdin puikoista sisään. ”Tämä on urheilullisen elämäni suurin saavutus, tällä kaudella on tehty pitkä korpivaellus ilman tehoja joten kyllä tässä melkein liikuttuu.” totesi Leinonen pidellessään Most Valuable Reidar-pokaalia tärisevissä käsissään pukukopissa pelin jälkeen. Muista sinisten maaleista vastasivat Pekka ”Pekka Kurvinen” Kurvinen ja Lauri ”Anna” Hanski.

Ottelun avausmaalin tehnyt Jussi Leinonen otti tunteikkaasti vastaan uransa ensimmäisen MVR-palkinnon.

Ottelun avausmaalin tehnyt Jussi Leinonen otti tunteikkaasti vastaan uransa ensimmäisen MVR-palkinnon. Kuva: Anssi Jokiranta

Leinonen lunasti myös kyseenalaista kunniaa ansaitsemalla ensimmäisen Reidarsin jäähyistä, joita joukkue keräili paikoitellen erittäinkin heppoisin perustein viimeisen vartin aikana viisi kappaletta. Sääntökirjaan on ilmeisesti lisätty tuttujen kamppauksen, koukun, poikittaisen ja taklauksen lisäksi myös sinisen paidan pitäminen ja kaukalon sisäpuolella hengittäminen. Poikittaisia puhallettiin pelaajille, joiden lapa ei edes noussut jäästä, koukkaamiseksi riitti täysin tavallinen mailapelaaminen. Pelin kiivaus ei viimeisen vartin aikana muuttunut alusta mitenkään, mutta siniset saivat silti viisi jäähyä. Vastustajalle ei vihelletty yhtä kertaa enempää. Täten RoKin Sami ”Sammy-O” Oikarinen upotti voittomaalin juuri 5-3 ylivoimalla, jälleen loistavasti sinisten maalilla torjunut Jaroslav Holok ei voinut RoKin hienoille maaleille mitään. Kyllähän tästä jäi vähän sellainen tunne että peliä eivät ratkaisseet pelaajat. Rikkeet pitää ilman muuta puhaltaa pois, mutta edelleenkään Reidarsin peleissä ei ole mitään jäähykiintiötä, joka on pakko saada täyteen hinnalla millä hyvänsä. Kaikin puolin erittäin siistissä ja mukavassa pelissä ei ole tarvetta puhaltaa viimeisen vartin aikana viittä jäähyä toiselle joukkueelle. On mielenkiintoista nähdä pelista kuvattu amatöörivideotallenne, Reidars yrittää saada teoksen Reidars TV-palveluun lähiaikoina. On toki mahdollista että Porsangerin veljesten isä kuvasi pelin Betacam tai kaitafilmikameralla, joten digitoiminen voi kestää pitempäänkin.

Reidars kiittää RoKin poikia tiukasta pelistä ja aloittaa välittömästi kabinettipelin harjoituspelien järjestämiseksi. Seuraavassa ja kauden viimeisessä pelissä Reidars saa vastaansa Rajan Pallon. Tule kannustamaan siniset voittoon 14.3. kello 22.15.