Reidars 3 – 1 HC Lotioni

Maalintekijät: Reijonen 2, Juotasniemi 1


Tunnelma Lappi Areenan pihalla ennakoi historiallista iltamaa. Kiinalaiset turistit kiljuivat revontulten alla, kun heitä päätä pidemmät Reidars-viikingit saapuivat ryöstämään voiton Rovaniemi Liigan kakkoslohkon avausottelussa. Yksi pari turisteja aloitti sukupuoliaktin harjoitushalli 2:n tuulikaapissa. Olosuhteet olivat heidän mielestään otolliset poikalapsen siittämiseen.

Kolmannen sarjatason mestaruuskrapulaa oli paranneltu ensin vuoden 2023 loppupuoli ja vuoden 2024 alku. Hyvän valmistautumisen takia Reidars ei pelännyt otteluennakoiden tylyä pirujen maalailua. Kansan Tahto ennakoi Reidarsin ottavan ottelussa tukkaan HC Lotionilta varsin yksipuolisesti. Olihan Lotioni sijoittunut hopealle syyskaudella kivenkovassa kakkosliigassa, Reidarsin vielä viritellessä historiallista sarjanousua.

Kävi päinvastoin. Vastustajan maalivahti esti ottelun alun Reidarsin yritykset, mutta lopulta Pappi ”ihmiskilpi” Reijonen nousi jään alta höpöttäen jiddishiä ja viimeistellen kaksi maalia. Tolpassakin Reijonen kiekkoa käytti ja kertoi nähneensä verkon heilahtavan ja muiden kuuleman tolpan kilahduksen olevan optinen harha.

Joonas ”fleda mintis” Juotasniemi viimeisteli yhden maalin. Juotasniemi soitti suoraan penkiltä Singaporeen ja käski luottomiestään lyömään kolme tonnia Reidarsin mestaruudelle.

Maalilla urakoinut Jussi ”ounasmetsän ondrej pavelec” Leinonen tarjosi joukkueelle vahvan selkänojan pelata yhden seurahistorian kypsimmistä otteluista.
-En ole koskaan nöhnyt Juotasniemeä nuin läheltä! Leinonen kommentoi joukkueensa työteliästä puolustuspeliä.

Joukkueen arvokkaimpana ”Most Valuable Reidar”-pelaajana palkittiin kuitenkin tulokas Iisakki ”the new guy” Martinmäki, joka debytoi kuuluisassa Reidars-nutussa yhdellä syöttöpisteellä. Rovaniemelle opiskelemaan tullut Martinmäki on saanut kiekko-oppinsa Fijin ulkojäillä. Pelaajaprofiililtaan Martinmäki on erittäin fyysinen järkäle, jolla on silkkiset kädet ja taitoluistelijan teränkäyttö.

Rookie-Iisakki (ottelun Most Valuable Reidar) ja seuralegenda-Jussi uusien pelaajien initiaatioriitissä: kapteenistolle kaliaa.

Reidarsin seuraava ottelu pelataan maanantaina 29.01. klo 20:30 HockIT Betaa vastaan.