Otteluraportti 11.12.2011

Reidars 3 - Roki Naiset 4

Maalintekijät: J. Leinonen, Suopanki, Nuutinen

Ottelu pelattiin harrastesarjan säännöillä ja vauhtia riitti alusta loppuun.

Luultavasti Reidarsin lievän alkujännityksen vuoksi Roki Naiset menivät pelin alkupuoliskolla jo muutamalla maalilla johtoon, mutta loppua kohden Reidars löysi peliotteensa ja kiri maalin päähän Rokista ennen loppuvihellystä. Kiistanalaisin tilanne oli luultavasti Reidars-hyökääjä Lassi Mikkolan läpiajon jälkeen syntynyt komea ylänurkkaan uponnut maali, joka tuomittuun kuitenkin lämäriksi, eikä maalia siis harrastesarjan sääntöjen mukaan voitu hyväksyä.

Molemmat joukkueet olivat hyvillä fiiliksillä pelin jälkeen ja revanssi lienee luvassa, viimeistään ehkä ensivuoden puolella kun harrastesarja tammikuussa aloittaa. Harrastesarja on sekä Reidarsin että Roki Naisten tähtäimessä.

Reidarsin maaleista vastasivat Jussi Leinonen, Jani Suopanki ja Matti Nuutinen.
Lievästä pelaajapulasta kärsineen Reidarsin riveissä pelasi vahvistus Sveitsistä, oikean puolustajan paikalla Florian