Lappi Areenan harjoitushallissa nähtiin lauantaina 16.11. lynchmäisen kummallinen kiekko-ottelun irvikuva. Omissa soi ensimmäisessä vaihdossa, jälleen. Tasoihin tultiin kapteeni Jari ”Jari Bumaye!” Mikkolan uran ensimmäisellä maalilla heti perään. Mikkolan laukaus oli sen luokan avaruus-laaseri, että RoKi B:n maalivahti loukkaantui yrittäessään epätoivoisesta torjua laukausta. Tästä seurasi pitkähkö pelitauko, kun vastustajalle haettiin uusi maalivahti mäkkärin jonosta. Reidarsille peli oli tässä vaiheessa ohi, hyvä momentum kadotettiin tauon aikana. Kun peli lopulta jatkui, pelaaminen muistutti Pulttiboissin DVD-extroja. Otteluun ei päästy käsiksi ja puolustuspeli oli kaikkiaan munatonta. Miesylivoimasta ei tauon jälkeen ollut hyötyä RoKin jannujen jaksaessa loppuun asti. Anssi ”apina selästä” Jokirannan 4-2 kavennus oli laiha lohtu, mutta varmasti tärkeä osuma tähän mennessä kiikareilla kentällä haahuilleelle taistelijalle. Reidars pelasi pelin lopun vajaalla sentterimiehityksellä Otso ”hard boiled” Alangon ojennettua kovaotteisesti maalivahti Ilkka Bryzkokkoa tilanteen jälkeen huitonutta tulevaa veronmaksajaa. Pikkusikaa myöntäänsä pelannut vastustaja pääsi useista tilanteista kuin raiskari käräjiltä, Arto Rajasen kikkeleihin potkaistiin, poikittaista tarjoiltiin ja muuta asiaan kuuluvaa viljeltiin ympäri kenttää, tämä toki oli suurelta osin molemminpuolista.

Uransa ensimmäisen maalin tehnyt Jari Mikkola. Kuva on väärinpäin vailla järkevää syytä.

Uransa ensimmäisen maalin tehnyt Jari Mikkola. Kuva on väärinpäin vailla järkevää syytä.

Siniseltä legioonalta hylättiin ottelussa myös kaksi maalia. Toinen oli Anssi ”Zlatan” Jokirannan hieno kantapääkikka joka hylättiin potkumaalina, oikeutetusti. Jani Suopangin maali tuomittiin tolpasta kimmonneena, mutta Suopanki itse oli varma että kiekko kävi takaraudassa. Emme kenties koskaan saa tietää, ReidarsTV:n kuvausryhmä ei ollut paikalla Levin ryyppyreissun takia.

Peli noudatti jokseenkin edellisiltä kausilta tuttua kaavaa: RoKi B:lle hävittiin ja pelissä liikuttiin sääntöjen rajoilla. Toimituksen tietoon ei kuitenkaan tullut että ketään olisi uhattu pieksemisellä nakkikioskilla. Positiivisena puolena voidaan mainita, että voitollaan RoKi varmistanee nousun kovempaan sarjaan eli tämän illan kaltaisia epävireisiä lauantaitansseja ei enää toivottavasti tulevaisuudessa nähdä, koskaan. Kunniattoman häviön myötä Reidars karisti nousupeikon niskastaan, joten joissakin kärkipään joukkueissa täytynee varmasti miettiä tarkasti kokoonpanoja kauden viimeisissä otteluissa välttääkseen sarjanousun. Kenties avainpelaajat ovat hirvimettällä tai ulkomailla?

Reidars pyytää kannattajiltaan anteeksi ala-arvoista kaukaloviihdettä ja lupaa tulla kentälle paremmassa tikissä sarjan viimeisessä pelissä Rajan Palloa vastaan 11. joulukuuta! Tätä ennen suuri ja rakastettu Reidars vierailee Oulussa 23.11. Reipas Hernian vieraana. Hernia voitti pelinsä tänään 6-0, joten ujo ripuli on jo housussa.