Reidarsin dominoiva purjehdus Santasport liigan pohjamutalohkossa jatkui uskomattomalla 10-0 voitolla tulokasjoukkue HC AV:sta. Pukukopissa ennen peliä laadittu suunnitelma olla antamatta armoa ennakolta heikommalle vastustajalle toimi täydellisesti ja takit onnistuttiin jättämään kiinni ennen ottelua. Parkkipaikalla ennen ottelua sovittu kuvio ensimmäiseen vaihtoon tuotti tulosta kun Lauri ”working class hero” Hanski hakkasi maalinedustalta avausmaalin taskukellojen osoittaessa aikaa 0:50. Sauna-timoakin hirvittänyt löylynheitto jatkui ykkösketjun toisessa vaihdossa, kun Jussi ”koillis-lapin kobra” Leinonen teki vuorostaan maalin Hanskin esityöstä. Ottelun puolessa välissä lukemat olivat 6-0 ja pukukopissa joukkueenjohto valmisteli jo rapujuhlia, tämä ei kuitenkaan riittänyt ja Reidars keskittyi puolustamaan maalivahti Ilkka ”palkisentien puumanturma” Kokon nollapeliä. Kokko joutui torjumaan ottelussa 10 kiekkoa, kun vastapuolella Saku Yliniva sai työkseen 27 laukausta. Kokon päästettyjen maalien keskiarvo on kahden pelatun pelin jälkeen 0,50! Reidarsin kypsää pelisuoritusta ja maalintekoon kiimalla suhtautumista kuvastaa kahden maalin tekeminen alivoimalla, toiset kaksi tehtiin vielä ylivoimallakin.

Maali-Ale saalisti 0+1.

Maali-Ale saalisti 0+1. Sekös poikaa hymyilyttää, vai liekkö iltariennot mielessä? Raportin kuvat: Jouni Porsanger

Tuomas "tupé" Vuollo tinttasi yhden viivasta.

Tuomas ”tupé” Vuollo tinttasi yhden viivasta. Vuonna 2014 Reidars-puolustajien vedot siniviivalta ovat todellinen pelote.

Voittajien on helppo hymyillä.

Voittajien on helppo hymyillä.

Reidars haluaa kannustaa HC AV:ta sarjan tuleviin peleihin, otteet varmasti paranevat nopeasti ja voittojakin alkaa tulla. Keskitytään pelaamaan ja jätetään turhat taklaamiset ja automaattiset ottelurangaistukset pois. Aikakirjoihin on haparoivin kirjaimin kirjoitettu myös aika jolloin Reidars ei vielä ollut paras, kaunein ja komein. Siitä tosin on jo aikaa, mutta joskus asia todellakin oli näin.

Lauri Hanski avasi maalikarkelot heti ensimmäisessä vaihdossa.

Lauri Hanski avasi maalikarkelot heti ensimmäisessä vaihdossa.

Antti Ahvonen karisti paviaanin selästään tekemällä maalin.

Antti Ahvonen karisti paviaanin selästään tekemällä maalin.

Eliittiprospekti ja kiekonkuljettaja jumalan armosta, Mikko Reijonen skorasi kaksi ja syötti pari lisää.

Eliittiprospekti ja kiekonkuljettaja jumalan armosta, Mikko Reijonen skorasi kaksi ja syötti pari lisää.

Anssi Jokirannan Heinzit levisivät pitkin pöytiä, kauden ensimmäinen upposi ajassa 35:54.

Anssi Jokirannan Heinzit levisivät pitkin pöytiä, kauden ensimmäinen upposi ajassa 35:54.

Kalle Iivarin maaliputki on nyt kahden pelin mittainen.

Kalle Iivarin maaliputki on nyt kahden pelin mittainen.

Seuraava ottelu miekkaillaan jo tulevana torstaina 2.10. harjoitushallissa kello 21.15. Vastustajana ottelussa on BRP. Lappi Areenan remontin myötä myös harjoitushallin katsomokäytävällä on nykyään suora näköyhteys idoleihisi. Tule kannustamaan suosikkireidarisi huikeisiin suorituksiin! Ottelutapahtumaan on vapaa pääsy.