Eilisen RoKi-ottelun huuma, kiima ja lataus ei ollut ehtinyt laantua kun kutsu kävi ensimmäiseen sarjapeliin. Warriors kärsi heti ottelun alussa pahoja menetyksiä peliviisumien joutuessa karenssiin, täten joukkue joutui pelaamaan ottelun laihahkolla vaihtopenkillä. Toivottavasti passiongelmat saadaan ratkottua ja pelaajia otteluihin, ettei toiminta hiipuisi. Reidarsin kolmen ketjun hyökyaalto huuhtoi pelin toistuvasti Warriorsin päähän ja maalilla hikoillut Tuomas Ahola joutui pitämään joukkuettaan pystyssä. Vastustaja iski kuitenkin ensimmäisen lastulevykaapin, Reidarsin suureksi häpeäksi osuma syntyi alivoimalla. Pohjois-Suomen johtava urheiluorganisaatio ei tästä häkeltynyt vaan taiteili toistuvia yrityksiä joista kolme saatiin maalirautoihin ja kolme verkon perukoille asti. Peli oli hyökkäyspään tilanteiden rakentelun kannalta lupauksia antavaa ja paremmalla viimeistelyllä lukemat olisivat voineet olla Whoopi Goldbergin näköiset.

Reidarsiin täksi kaudeksi siirtynyt Kalle ”Iivarinkalle” Iivari teki heti debyytissään upean maalin ja ansaitsi tällä uusitun MVR-pokaalin (kuvassa). Toinen debyyttimaali nähtiin kun Mikko ”Pappi” Reijonen ei antanut armon käydä oikeudesta vaan niittasi loppulukemiksi 3-1. Avausmaalin riipaisi Miika ”schaly” Salli täysin uskomattomalla one-timer laukauksella.

Kotibileiden kuningas, Ilkka Kokko, antautui maalillaan vain kerran ja keskittyi suuren osan ottelusta ottamaan selfietä ja lähettämään whatsappeja lukiolaistytöille ympäri läänin.

Reidarsin seuraava pelillinen orgasmi nautiskellaan lauantaina 27.9. kello 18.15. Tervetuloa koko suvun voimin kannustamaan.