Eipä tiennyt Joonas Juotasniemi 5 minuuttia ennen pelin alkua nippusiteillä kypärää korjaillessaan, että kohta hän käynnistäisi salamamaalillaan illan, joka jää historiankirjoihin kultaisin kirjaimin.

Nimittäin, hyvät naiset, herrat ja kolmannen sukupuolen edustajat, REIDARS ON VOITTANUT ensimmäistä kertaa ikinä ottelun Santasportliigan lohko 2:ssa! Gravitaatioaaltojen löytyminen ja tämä voitto liittynevät kiistatta jotenkin toisiinsa, sillä niin järisyttävä oli tämä triumfi! Uusi maailma on todellakin avautunut!

Juotaniemen Jone aloitti maalipeijaiset jo 15 sekunnin kohdalla, ja voi sitä maali-iloittelua mitä siitä seurasi. Mikot Kinisjärvi ja Reijonen tekaisivat hattutempun mieheen! Ja Joni Keskinarkaus täydensi näyttävillä pyörähdyksillään ja maalillaan illan lumoa.

 

joonas__MVR_web_IMG_8042

Jari Körkkö, Joonas ”MVR” Juotasniemi ja Marko Ronkainen riehuvat villisti pukukopissa ottelun jälkeen.

Reidarsin pelaajat onnnistuivat lähes täydellisesti jokaisella ottelun osa-alueella, lukuunottamatta ottelun kahta viimeistä minuuttia. Onnesta sokaistuneet ja transsiin vaipuneet Reidarit herpaantuivat hellyttävästi, ja Susut pääsivät läpiajoillaan tekemään kolme kavennusmaalia reilussa parissa minuutissa. Kyllä Susu Teamin vanhat ketut osaavat iskeä silloin kun saumaa on, ja tästä saimme oivan esimerkin. Onneksi pelikello kuitenkin armahti leijuvat Reidarit, ja maailma pelastui.

flappi_web

Historillisen voiton kaava.

 

Ottelusuma on siis alkanut, ja seuraava matsi onkin jo ensi maanantaina 14.3. klo 21:30 vs. HockIT Beta. Be there or be elsewhere!