Rock Hockey SM-kisat on saatu päätökseen jälleenrakennetussa Rovaniemessä, joten on aika johtavan jääkiekkoanalyytikkomme purkaa turnauksen lopputulos yleisön ymmärrettävään kontekstiin. Reidars taantui turnauksessa kuin vanhus halvassa hoitokodissa ja saavutti sijan 5 (viisi). Kultahaaveet edellisvuoden finaalitappion jälkeen oli haudattava kuin ikkunaan lentänyt kottarainen. Seuraavassa ottelukohtaiset analyysit turnauspeleistä:

Reidars  – Roku Lätkä (Kemi) 2-2
Tasapeli kemiläisille on sama kuin haimasyöpä aivokuolleelle, varmahko tuomio. Tästä tuloksesta oli jo aistittavissa suhdanteita lopullisen turnausmenestyksen värityksestä. Reidars oli avauspelissä kipsissä kuin uskovainen Temptation Islandilla, avopaikoista ammuttiin ohi ja vastustajan maalivahti loisti ansiostamme. Kemiläisten vahvat vastahyökkäykset ajoivat ottelun tasapisteisiin ja Reidarsin puolustuspeli oli ohutta kuin menestyshaaveet itsessään. Ehdotimme Kemiläisille talviklassikkoa lumilinnassa ensi vuonna, katsotaan miten käy.

Kemiläiset saavuttivat seurahistoriansa ensimmäisen pisteen Reidarsia vastaan, myöhemmin turnauksessa tuli myös voitto! Kuva: Jouni Porsanger

Reidars – Giants of Rock (Hämeenlinna) 2-2
Hieman Lidlin halpaa kosteusvoidetta rohtuneisiin huuliin saatiin toisessa ottelussa, kun viime vuoden mestarilta irrotettiin tasuri. Turnausjärjestelyiden paine toimii oivana tekosyynä sille, että Reidars oli liian jännittynyt perjantain peleissä (liian vähän keittoa). Molemmat ottelut olivat voitettavissa, mutta Hämeenlinnankin maalivahti otti muutaman aivan käsittämättömän kylkimyyrytorjunnan.

Reidars – Waasa Vicious (Vaasa, duh) 5 – 7
Lauantain ensimmäisessä aamuvirkkujen pelissä takit olivat auki kuin Don Johnsonilla Miami Vicessä ja Vaasalaiset nousivat jo 0-3 johtoon. Syynä notkahdukseen oli edellisen illan ”ruisleipiä meetwurstilla ja pieni maito” iltapalasta poikkeava ohjelmisto. Osasyynä huonoon alkuun voidaan pitää myös Kouvolalaisen kiekkoikonin Myrkyn pelaamista Reidarsin puolella ekassa vaihdossa, mies oli miinuksilla erittäinkin hallitulla peliajalla.  Reidars kuitenkin piiskasi itsensä huikeaan kiriin ja nousi jopa 4-3 johtoon, vain sulaakseen kuin ylipainoisen itsetunto peilitalossa.

Reidars – Mad Dogs (Kouvola) 12 – 3
Turnauksen rock-henkisimpänä palkittu Mad Dogs on joukko taitopelaajia, mutta erinäinen nautintakulttuuri loi selkeän eron joukkueiden välille. Mad Dogs teki kuitenkin ottelun hienoimman maalin rankkarista, seuraikoni Höylä toteutti täydellisesti forsbergmaisen harhautuksen ja harhautus tunnetaankin nykyään Rovaniemellä Höylänä. Suurinumeroinen voitto ei riittänyt mitalipeleihin, vaan tasapelit rokottivat pistekassaa juuri tarpeeksi murskatakseen Reidarsin haaveet.

Joukkueen nuori kaarti nousi hienosti esille turnauksessa muutenkin kuin tukan ”mintteydellä”. Tässä Henri Räihä helpottuu tehtyään maalin. Kuva: Jouni Porsanger

Reidars – Freakers (Helsinki) 7-2
Mitalipeleiltä karsiutunut ja suoritukseensa pettynyt Reidars saapui selkeästi pelaamaan sijoitusotteluun hesalaisia vastaan. Tippa ranteessaan tärisseet Freakersit antoivat alkuun hyvän vastuksen, mutta kotikaukalon jännitys oli Reidarsilta muuttunut ylpeydeksi ja pelaaminen oli ensimmäistä kertaa turnauksessa rentoa. Viides sija irtosi helposti kahden voittavan maalivahdin edessä. Ilkka Kokko ja Jukka Siltala vuorottelivat ottelun aikana maalilla, vaihtaen lennosta.

Vaikka turnauksen sijoitus ei kunnianhimoista poppoota aivan tyydytä, saa Reidars taatusti tyydytystä paljon kiitosta herättäneestä onnistuneesta turnausjärjestelystä. Kaikki joukkueet tuntuivat viihtyvän ja pelit sujuivat mutkitta rennon tuomaroinnin ansiosta. Onnittelut Waasalle ansaitusta mestaruudesta! Lisää tuloksia: reidarshockey.com/rocksm/ottelut

Kiitos kaikille talkoolaisille, tuomareille, hallin väelle ja eritoten muille joukkueille! Ensi vuonna Helsingissä!

What’s next? Let me muffuggin tell ya!

AAMUJÄÄT
Reidars lepää viikon ja suuntaa ensi viikonlopuksi Turkuun Saku Koivun suojelemaan Aamujäät-turnaukseen. Jalkeille on saatu erittäin kilpailukykyinen rosteri, joka varmasti pystyy vastaamaan neljän pelin päivän tuomaan haasteeseen. Maalivahti Jussi Leinosen nivuset ovat jo nyt upotettuna jäähileeseen. Kapteeni Mikkolalle asennetaan parhaillaan sydämentahdistinta. Pelit alkavat Turussa jo kello 9, mikä on kellonaikana lähes tuntematon suurelle osalle joukkuetta. Katsotaan miten käy! Ainakin kaikki Saku Koivu memorabilia on kaivettu naftaliinista mukaan nimmareita varten. Aamujäitä ja etenkin matkaa Turkuun voi seurata Reidarsin sosiaalisesta mediasta Facebookista ja Instagramista. Twitteriähän eivät käytä kuin poliitikot ja luuserit toisilleen vittuiluun, mutta jos olet siellä tässä sekin.