Maalintekijät: Mantere 2, Kokko 2, Reijonen 1, E.Körkkö 1, Martinmäki 1

Reidarsin taival Rovaniemi Liigan Lohko 2:ssa ohjautui takaisin voittojen tielle kun Nakit hotkaistiin ilta-, tai oikeastaan yöpalana maanantain myöhäisottelussa.

Tupe ”Tuomas” Vuollo (0+2) näyttää hotkimisen mallia.

Varsin tasaisissa merkeissä edennyt ottelu oli edennyt jo hieman yli puolen välin kun Reidars päätti muuttaa stiga-taktiikkaansa alivoimapainotteiseksi. Se kannatti, sillä Reidars nousi saman alivoiman aikana yhden maalin takaa yhden maalin johtoon. ”Enpä muista vastaavaa tapahtuneen aiemmissa 294:ssä pelatussa ottelussa. Tosin olen missannut kaksi peliä.” totesi kapteeni Mikkola pressitilaisuudessa.

Nakit nousi hetkeksi vielä tasoihin, mutta kevään sarjassa ensimmäistä peliään pelannut seuralegenda Ile ”Ilkka” Kokko (2+0) ja huikeaa tulokaskauttaan pelaava Ipe ”Iisakki Abrahamin poika” Martinmäki (1+3) päättivät lopulta Nakkien tappiollisesta kohtalosta peräkkäisillä maaleillaan. Papukaijamerkin saa myös Peku ”Olli-Pekka” Mantere (2+2).

Ipe ”Iisakki” Martinmäki ja ilme kun olet tehnyt ekan maalin Reidars-paidassa

Ottelun ”Most Valuable Reidar”-kiertopalkinnon sai niin ikään kevään sarjassa ekan pelin maalissa hitsin hienosti pelannut ja Jukka ”Tukka” Siltala.

Jukka Siltala ja kiertopokaalista hellä ote.

Kaiken kaikkiaan hienon hieno suoritus koko joukkueelta, jonka suosio eduskunnassa kielletyssä Tik Tokissakin on ottamassa seuraavaa steppiä. Täältä löytyy: https://www.tiktok.com/@reidarshockey

Seuraava peli 26.2. ja vastassa uusi tuttavuus Only Hockey