Reidars, virallinen kevään 2017 jääkiekkojoukkue, hoiti painajaismaisissa tunnelmissa alkaneen harrastesarjan kevätkauden pakettiin voitolla. Kauden joutsenlaulussa pitkäaikainen vihollinen Rockets kaatui jännittävin numeroin IV-III. Seurahistorian aikana Rockets on kaatunut vain kerran, hävitty on viidesti, kerran on pelattu tasan. Tämän päiväisessä ottelussa Reidarsilla ei ollut hätää sen enempää kuin Irakiin palautetulla pakolaisella, vaan Johanna Tukiaisen oloinen (tukeva) 2-0 johto saavutettiin varmoin ottein. Joukkueen taiteellinen johtaja Mikko Leinonen upotti komean ohjurimaalin uskomattomalla seläntakaa ristiotteella tapahtuneella kolmiulotteisella suorituksella. Hetkeä myöhemmin Joonas ”fledamintis” Juotasniemi todisti laittavansa yhden viidestä läpiajosta pussiin lukiolaisen siemensyöksyäkin nopeammalla yksilösuorituksella. Ottelun keskivaiheilla tapahtui kuitenkin jokin selittämätön valoilmiö Lappi Areenan taivaalla ja Rockets nousi avainpelaajiensa tahtomaaleilla tasoihin.

Hätä ei kuitenkaan uinut Jani Sievisen tavoin uimalasit kaulassa Reidarsin puseroon, vaan Pappi ”luonnonvoima” Reijonen sai apinan selästään ja Juha ”oluen ystävä” Tuiskuvaara upotti voittomaalin juurihoitoakin ilkeämmällä onetimerillä Reijosen komeasta alustuksesta. Maalilla upeasti paluukiekkojaan kontrolloinut Jukka ”Flea” Siltala hoiti vaarallisetkin paikat ja päästi vain pakolliset. Reidarsin huikea Turun turnauksen jälkeinen tason nosto lupaa hyvää syyskaudelle. Ottelun jälkeisessä joukkuepalaverissa päätettiin porukalla jättää MM-kisat väliin ja keskittyä kesän fysiikkatreeneihin täydellisesti.

Reidarsin kesä muotoutuu potentiaalisesti kesäliigan peleistä ja tulevan kauden ennakkovideon visualisoinnista yöttömässä yössä. Lapin läänin kaunein urheiluorganisaatio haluaa kiittää kaudesta vastustajia, tuomareita, kannattajia ja Pörhölän Seppoa.

Juha Tuiskuvaara, päätösottelun MVR eli ”Most Valuable Reidar”. Kuva: Jari Mikkola