Eletään vuotta 2058 Rovaniemellä. Syyskuu on kääntymässä synkeää loppuaan kohden, illat ovat jo pimenneet, muttemme ole aivan vielä talvenkaan puolella. Vuosia sitten lehdet olisivat tipahdelleet tuulen mukana puista, mutta maahanmuuttajien aiheuttama ilmastonmuutos on tehnyt Lapista puuttoman autiomaan. Presidentti Halla-Aho on julistanut koko valtioon hätätilan, syynä kriisiin on kiinalaisten nostama juomakelpoisen pohjaveden hinta. Kansa juo euroshopper energiajuomaa janoonsa ja kokista saa suoraan suoneen, jos tuntee oikeita ihmisiä.
Tomuisen kodan ihmisen nahasta tehty oviluukku heiluu lämpimässä viimassa. Aiemmin suosittuihin taloihin ei ole enää sijoitettu vuosikausiin presidentti Ovetskinin laukaistua ydinohjuksensa epähuomiossa Alakurtin tienoilta liian lähelle. Maisema on lohduton, mutta jopa näissä oloissa on elämää. Lapset kirmaavat pihalla Pokemoneja aivosiruihinsa metsästäen. Yhtäkkiä kodan ovelle ilmestyy kauttaaltaan rohtunut hahmo, jonka risuista partaa ei ole leikattu vuosikymmeniin. Hän kutsuu lapset sisään, sillä kohta tulee pimeä ja silloin xenomorphit tulevat metsästämään. Eivät aina, mutta yleensä.
Lapset kirkuvat kiinan ja suomenkielen sekaisella sanastolla voisiko vanha mies kertoa taas tarinoita menneestä ajasta ennen suurta välähdystä. ”Miksipä ei”, toteaa pysyvästi nestehukasta kärsivä vanha mies.
Suuresta palosta säilynyt antiikkinen joukkuekuva seitsemästä sankarista.
”Haluatteko kuulla tarinan miehistä, jotka peittosivat ylivoimaisen vastustajan seitsemän hengen voimin?”, mies kysyy. Lapset vastustavat aluksi, luullen tarinan koskevan taas talvisotaa. Mutta kuullessaan kertomuksen olevan jääkiekosta, pienokaiset innostuvat. Eivät he toki tiedä mitä jääkiekko on, sillä edellinen jääpala nähtiin Lapin kokoomusnuorten pikkujouluissa kaksikymmentä vuotta sitten.
”Olin neljäkymmentä vuotta sitten eräässä jääkiekkojoukkueessa, pelasimme nimellä Reidars. Joukkue oli nimetty kuuluisan taiteilijan mukaan, hän oli myös homo, mutta se on nykyään kielletty aihe.” mies aloittaa tarinansa. Reidars tunnettiin nuina aikoina siitä, että pelaajia oli aina vähintään riittävästi, mutta tuona kyseisenä iltana heitä oli vain seitsemän, vastustajia enemmän.
”Minä olin sinä iltana maalivahti”, hökkelikylässä nimellä seuraikoni tunnettu mies jatkaa. Lapset kuuntelevat herpaantumatta, kun mies kertoo kuinka nuori Ilkka Kokko teki ottelussa viisi maalia ja heidän joukkueensa johti peliä kirkkaasti 5-0. Lapset haukkovat henkeään miehen kertoessa kuinka myyttisenä hahmona edelleen näillä main tunnettu ”Pappi” pyöritteli koko kentän sekaisin ja ujutti yhden upeimmista maaleista lajin historiassa. ”Myöhemmin Pappi lähti Jerusalemiin sotaa pakoon, eikä koskaan palannut”, partaansa hierova mies muistelee. Jokaiselle kertomuksen pelaajalle löytyy rooli, jonka tärkeyden jopa lapset ymmärtävät.
”Jääkiekossa kentällä on aina kentällä viisi pelaajaa ja maalivahti, joten miehemme eivät päässeet lepäämään.” huokaisee mies, ja jatkaa ”Ilkka ei käynyt vaihdossa kertaakaan.” Kertomus jatkuu kuvauksilla, kuinka joukkueen kapteeni lepäsi pelissä ikuisuuden tuntoisia hetkiä korkeassa polviasennossa ennen taistelun jatkumista. Kukaan miehistä ei suostunut antamaan periksi, vaikka selvästi mittavammalla joukolla operoinut vastustaja painoi päälle. Mies kertoo tehneensä useita tärkeitä torjuntoja ottelussa, ihailleensa joukkuekaveriensa periksiantamattomuutta ja sinnikkyyttä lopen uupuneenakin. ”Miehet eivät nähneet muuta vaihtoehtoa kuin voitto. Pelasimme kodin, perheen ja isänmaan puolesta”.
Kun ottelua oli jäljellä parikymmentä minuuttia tuli hetki, jossa Reidarsin joukkue loppui kesken. Kuin auto, josta loppuu bensa, he jatkoivat pelkillä höyryillä, toivoen että he selviävät loppuun saakka. Vastustaja nousi hetkiä ennen taistelun taukoamista 6-5 tilanteeseen. Rohtunut mies huokaisee ja sanoo yskien: ”Viimeisellä minuutilla minua jännitti. Tiesin että minun tulee vielä pelastaa yhden kerran nämä miehet, jotka ovat minut pelastaneet useita kertoja.” Mies liikuttuu ja sanoo ettei tiedä missä olisi nyt, mikäli ei loppuhetkillä olisi torjunut viimeisiä laukauksia ja sulkenut kiekkoa. Loppusummerin soitua kaikki tuska unohtui, miehet eivät enää olleet väsyneitä. He olivat vapaita.
”Wau!” lapset huutavat kuin yhdestä suusta. ”Pappa sinä taisit olla melkoinen sankari aikoinaan?!” heistä nuorin, Jucci jr., hihkaisee. Vanha mies pyykii kyyneleen silmäkulmastaan ja toteaa: ”Ei rakas lapsi, minä en ole sankari. Minulla oli onni pelata sankarien seurassa.”
—
Reidarsin seuraava ottelu pelataan keskiviikkona 10.10. klo 20:30, silloin ohjelmassa moderni klassikko: Roilers – Reidars.