Rakas päiväkirja, tiistai 21.2.2017. Kello 9.30.
Tänään on mun, Maali-Alen, tältä erää viimeinen peli Reidarsin paidassa. Paidassa, jonka nimissä olen saavuttanut urheilullisesti kaiken mahdollisen, maaleja, harrastesarjan alimman lohkon mestaruuden, jäähyjä. Ihan tässä rillit visiirin takana kostuu kun ajattelee tätä hienoa matkaa, joka me on joukkueena käyty läpi. Nämä huikeat hahmot pukukopissa, harjoitusvuorot, jumalauta jopa Kemijärven reissut.
Asia on kuitenkin niin, että nainen tuli elämääni ja nyt on lähdettävä, jätettävä tämä rakas paita kaappiin mun hienojen limited edition 100% orjavapaasta materiaaliste tehtyjen puuvilla designer t-paitojen kanssa odottamaan oikeaa tilaisuutta tehdä paluu. En kehtaa sanoa, mutta toivon että numero 5 roikkuu vielä harjoitushallin himmeistä halogeeneistä jonain päivänä. Vähintään numero pitäis jäädyttää kryo-jäähän, niinku Sylvester Stallone ja Wesley Snipes elokuvassa Demolition Man. Luulen että kaikki mitä mä oon tehny joukkueen eteen tuo tämän kunnian joskus.
Tosi hienoo että Reidarsin kannattajat oli huomioinu mun merkkihetken myös.
Tänään on kuitenkin vielä pelipäivä ja toivon että pelataan hyvin Warriorsia vastaan. Onhan tässä tappioita takana mittava lista. Mä oon kyllä tehny kaikkeni, maaleja, maaleja ja lisää maaleja. Joku muuki sais tehä joskus jotain (Pappi I’m lookin’ at u my religious ass brotha!) Onhan mun nimi Maali-Ale. Ale on lyhennys Aleksista. Brunnin Aleksi. Seuraikoni. Alan tästä lähteen hallille, katotaan miten käy. Palataan!
Kello 23.08.
Moi, Ale tässä taas. Olipa huikea ilta, pojat oli järjestäny mulle huikean seremonian. Ennen peliä Karita Mattila oli jäällä laulamassa Finlandian, mutta sanat oli korvattu jotenki näin, en oo varma muistanko oikein, olin aika liikuttunu:
Oi, Ale, Maali-Ale, katso, sinun hetkes koittaa,
Tappion uhka karkoitettu on jo ehkä pois,
Ja hallin flyygeli halogeeneissä soittaa,
Kuin itse Maali-Alen rannari yläkulmassa sois,
Illan ylivoimat pelin meille jo voittaa,
Sun hetkes koittaa, oi Maali-Ale.
Koitin peittää mun kyyneleet rillien ja höyrysen visiirin taakse, mutta ehkä liikuttuminen sallitaan. Tämä on ollut niin hieno matka, hieno tarina.
Joukkuekuva mun viimeisestä pelistä Reidarsissa, tältä erää. Kuva: Mikko Leinonen
Annoin Jarille MVR-pokaalin, maali on aina maali. T. Maali-Ale Kuva: Jussi Leinonen
Itse peli oli raastamista ja riehumista tuttuun tapaan. Onneksi Jörö, Pappi ja vieläpä Jari niittas maalit ja voitettiin 3-2. Jussikin pelas hyvin maalissa. Etenkin Jarin maali jäi mieleen, se oli vähän mun omia vetoja muistuttava veto viivalta, joka eka nousi ja sitten laski, maaliin. Oisin voinu vetää rankkarinki pelissä, mutta en ois ehkä pystyny hallitsemaan tunteenpurkauksia kun oisin onnistunu. Ronkainen veti. Ei siitä sen enempää, mutta aika kovalla itseluottamuksella valitaan vetäjä, kun jäbä pelaa proteesimaajoukkueessa käsivamman takia. No sanotaanko ettei ollu hirveesti käsiä yrityksessä, mutta ei se mitään. En viittiny sanoa, koska se on ampunu kaikki nisäkkäät paitsi ei ihmistä. Jäi myös tosi hyvä fiilis kun saatiin nollattua Keskinarkaus, joka siirtyi meiltä Warriorsiin henkisen heräämisen saattelemana.
Pelin jälkeen kävi ilmi että tämä historiallinen peli oli myös meidän kaikkien aikojen 50. voitto, tappioita ei olla laskettu. Haluan tässä vielä kiittää kaikkia pelikavereita, nähdään taas pian ja maalaillaan. Mä en ite pääse seuraavaan peliin 7.3. kello 20.30. Vastassa ois BRP, oisinhan mä maalin tehny niilleki.
xoxo, Maali-Ale.